Osuuskauppatoiminnan alkuvuosina osuuskaupan jäsenet osallistuivat osuuskaupan päätöksentekoon osuuskunnan kokouksen kautta. Osuuskunnan kokouksessa kaikki kynnelle kykenevät jäsenet kokoontuivat esimerkiksi kyläkoululle tai työväentalolle päättämään osuuskaupan asioista.
Nykyään Ympäristössä on niin paljon jäseniä, ettei kaikkien jäsenten kokoontuminen yhteen tilaan olisi käytännössä mahdollista. Suuresta jäsenmäärästä johtuen Ympäristössä, kuten muissakin alueosuuskaupoissa, on siirrytty edustuksellisen demokratian mukaiseen edustajistomalliin, jossa asiakasomistajat äänestävät keskuudestaan tietyn määrän jäseniä edustajistoon edustamaan muita asiakasomistajia.
Ympäristön edustajistossa on 55 jäsentä. Edustajiston jäsenet tulevat elämän eri alueilta: osuuskaupan hallinnossa on mukana niin kaupan kassoja, kirvesmiehiä, sairaanhoitajia, toimistotyöntekijöitä, poliiseja kuin yhteiskunnallisia päättäjiä – siis tavallisia osuuskaupan asioista kiinnostuneita suomalaisia, joita kiinnostaa yhteisen yrityksen tulevaisuus. Edustajiston toimikausi on osuuskaupassa aina neljä vuotta.
