Mikä on edustajisto?

Osuuskauppatoiminnan alkuvuosina osuuskaupan jäsenet osallistuivat osuuskaupan päätöksentekoon osuuskunnan kokouksen kautta. Osuuskunnan kokouksessa kaikki kynnelle kykenevät jäsenet kokoontuivat esimerkiksi kyläkoululle tai työväentalolle päättämään osuuskaupan asioista.

Nykyään Turun Osuuskaupassa on niin paljon jäseniä, ettei kaikkien jäsenten kokoontuminen yhteen tilaan olisi käytännössä mahdollista.  Suurista jäsenmääristä johtuen alueosuuskaupoissa on siirrytty edustuksellisen demokratian mukaiseen edustajistomalliin, jossa asiakasomistajat äänestävät keskuudestaan tietyn määrän jäseniä edustajistoon edustamaan muita asiakasomistajia.

TOK:n edustajistossa on 60 edustajaa. Edustajistojen jäsenet tulevat elämän eri alueilta: osuuskaupan hallinnossa on mukana niin kaupan kassoja, kirvesmiehiä, sairaanhoitajia, toimistotyöntekijöitä, poliiseja kuin yhteiskunnallisia päättäjiä – siis tavallisia osuuskaupan asioista kiinnostuneita suomalaisia, joita kiinnostaa yhteisen yrityksen tulevaisuus. Edustajiston toimikausi on aina neljä vuotta.