PKO:ssa järjestetään keväällä 2012 edustajiston vaalit. Vaalien ehdokasasettelu alkoi 1.12.2011 ja päättyi 22.12.2011.
- Olemme erittäin tyytyväisiä ehdokasasettelun sujumiseen. On hieno huomata, että niin moni omistajistamme haluaa tulla mukaan vaikuttamaan edustajiston kautta. Onhan edustajiston tehtävä äärimmäisen tärkeä paitsi päätöksiä tekevänä toimielimenä, myös kontaktipintana ja äänitorvena asiakasomistajien ja osuuskaupan johdon välillä, toimitusjohtaja Juha Kivelä toteaa.
PKO:n edustajiston vaaleissa ehdolle asettuu yhteensä 285 osuuskaupan jäsentä eli asiakasomistajaa. Tämä on 22 enemmän kuin viime vaaleissa.
PKO:n vaaleissa on kaksi jäsenaluetta. Joensuusta valitaan edustajistoon 21 jäsentä ja muista toimialueen kunnista (Ilomantsi, Kesälahti, Kitee, Kontiolahti, Lieksa, Liperi, Outokumpu, Polvijärvi, Rääkkylä, Tohmajärvi) 19 edustajaa.
PKO:n vaalien äänestysaika on 12.3. – 26.3.2012. Äänioikeutettuja vaaleissa ovat kaikki ennen vaalivuotta osuuskauppaan liittyneet 15 vuotta täyttäneet jäsenet. Vaalien tulos julkistetaan 28.3.2012.
Osuuskaupan edustajiston vaaleissa jokaisella jäsenellä on yksi ääni. Edustajisto käyttää jäsenten päätösvaltaa osuuskaupassa. Edustajisto valitaan vaalilla osuuskaupan jäsenistä eli asiakasomistajista joka neljäs vuosi.
Lisätietoja antaa toimitusjohtaja Juha Kivelä, p. 050 330 2060
