Osuuskauppa Maakunta on vuonna 1917 perustettu alueosuuskauppa, jonka tehtävänä on tuottaa kilpailukykyisiä etuja ja palveluja asiakasomistajille. Maakunta harjoittaa päivittäistavara-, käyttötavara-, rauta-, puutarha-, matkailu-, ravitsemis-, liikennemyymälä- ja polttonestekauppaa Kainuussa 8 kunnan alueella n. 30 toimipaikassa.
Osuuskauppa toimii paikallisesti ja kaikki tuotot jäävät omalle alueelle. Tällä vuosituhannella Maakunta on investoinut Kainuun alueelle n. 120 milj. euroa. Maakunnassa tekee töitä n. 500 kainuulaista. Osuuskaupan omistaa n. 30 700 kainuulaista asiakasomistajaa. Omistajat saivat v. 2010 Bonuksia 7,2 milj. euroa.
S-ryhmä on 21 alueosuuskaupan, alueosuuskauppojen omistaman SOK:n sekä näiden tytäryhtiöiden muodostama osuustoiminnallinen yritysverkosto.
Osuustoiminta voi kuulostaa joidenkin korviin vieraalta, historiankirjoihin kuuluvalta sanalta, mutta sen juju on simppeli ja yhä ajankohtainen: s-ryhmäläinen osuustoiminta tarkoittaa käytännössä sitä, että jokainen osuuskaupan jäsen – tai asiakasomistaja, kuten heitä S-ryhmässä kutsutaan – omistaa osuuskaupasta tasan yhtä suuren osuuden. Tämän omistuksen kautta asiakasomistaja on oikeutettu nauttimaan oman osuuskaupan synnyttämästä taloudellisesta hyvästä mm. ostohyvityksen eli Bonuksen kautta sekä osallistumaan sen päätöksentekoon äänestämällä osuuskaupan edustajistovaaleissa tai asettumalla itse ehdolle.
Päinvastoin kuin esimerkiksi osakeomistukseen perustuvissa osakeyhtiöissä, S-ryhmän osuuskaupoissa päätösvalta ei ole varallisuuteen sidottu. Jokaisella jäsenellä, niin osuuskaupan toimitusjohtajalla kuin tavallisella asiakasomistajalla, on osuuskaupan edustajistovaaleissa tasan yhtä monta ääntä: yksi.
Lue lisää
