Mikä on edustajisto?

Osuuskauppatoiminnan alkuvuosina osuuskaupan jäsenet osallistuivat osuuskaupan päätöksentekoon osuuskunnan kokouksen kautta. Osuuskunnan kokouksessa kaikki kynnelle kykenevät jäsenet kokoontuivat esimerkiksi kyläkoululle päättämään osuuskaupan asioista.

Nykyään S-ryhmän alueosuuskaupoissa on niin paljon jäseniä, ettei kaikkien jäsenten kokoontuminen yhteen tilaan olisi käytännössä mahdollista. Suurista jäsenmääristä johtuen alueosuuskaupoissa on siirrytty edustuksellisen demokratian mukaiseen edustajistomalliin, jossa asiakasomistajat äänestävät keskuudestaan tietyn määrän jäseniä edustajistoon edustamaan muita asiakasomistajia.

Edustajisto käyttää alueosuuskaupassa omistajille kuuluvaa ylintä päätäntävaltaa niissä asioissa, jotka sille lain ja sääntöjen mukaan on määrätty.

Osuuskauppa KPO:n edustajistoon valitaan 70 jäsentä neljän vuoden välein. Vaalia varten jäsenet asettavat ehdokkaat edustajiston vaalijärjestyksen mukaisella menettelyllä. Varsinaisen toimielinroolinsa lisäksi edustajistolla on merkittävä asema laajan kontaktipinnan muodostajana asiakasomistajien ja osuuskaupan johdon välillä.