HOK-Elanto on S-ryhmän suurin alueosuuskauppa, jonka omistavat sen 560 000 asiakasomistajaa. Vuosittainen liikevaihto on noin 1,8 mrd. euroa, ja yritys työllistää yli 6000 henkilöä.
HOK-Elanto tuottaa etuja ja palveluja pääkaupunkiseudun asukkaille. Marketteja, tavarataloja, ravintoloita, liikennemyymälöitä ja muita toimipaikkoja on yli 300. Toimintaa ohjaavia perusarvoja ovat asiakasomistajan etu, osaava henkilökunta, kyky muuttua, vastuullisuus ja tuloksellisuus.
Osuustoiminta voi kuulostaa joidenkin korviin vieraalta, historiankirjoihin kuuluvalta sanalta, mutta sen juju on simppeli ja yhä ajankohtainen: s-ryhmäläinen osuustoiminta tarkoittaa käytännössä sitä, että jokainen osuuskaupan jäsen – tai asiakasomistaja, kuten heitä S-ryhmässä kutsutaan – omistaa osuuskaupasta tasan yhtä suuren osuuden. Tämän omistuksen kautta asiakasomistaja on oikeutettu nauttimaan oman osuuskaupan synnyttämästä taloudellisesta hyvästä mm. ostohyvityksen eli Bonuksen kautta sekä osallistumaan sen päätöksentekoon äänestämällä osuuskaupan edustajistovaaleissa tai asettumalla itse ehdolle.
Päinvastoin kuin esimerkiksi osakeomistukseen perustuvissa osakeyhtiöissä, S-ryhmän osuuskaupoissa päätösvalta ei ole varallisuuteen sidottu. Jokaisella jäsenellä, niin osuuskaupan toimitusjohtajalla kuin tavallisella asiakasomistajalla, on osuuskaupan edustajistovaaleissa tasan yhtä monta ääntä: yksi.
Lue lisää
